Päivi Atjonen: Hyvä, paha arviointi (Tammi, 2007)

Hyvä, paha arviointi tuli lukulistalleni OK1:n ankkuritehtävän myötä. Tarvitsin siitä hieman materiaalia, mutta kirja osoittautuikin yllättävän mielenkiintoiseksi. Kirjassa käsitellään arvioinnin tarvetta, etiikkaa ja tarkkuutta. Usein mitataan sitä, mitä on helppoa mitata, mutta se ei välttämättä kerro kovinkaan tarkasti osaamisen tasosta. Matematiikan kurssin kuuden viikon aikana kartutetun tiedon mittaaminen yhtenä aamuna kolmen tunnin kokeessa kuudella kysymyksellä voi olla erittäin huono idea. Kokeessa heikommin pärjäävät eivä ole välttämättä niitä, jotka osaavat asiat heikommin.  Kysymykset saattavat ohittaa oppilaan erityisosaamisen, ne on voitu muotoilla huonosti tai oppilas on saattanut olla juuri edellisenä yönä hyvin huonouninen. Kuinka paljon tuo testi kertoo oppilaan todellisesta osaamisesta? Tuskin se ainakaan täydellinen on, eikä perinteisenä numeroarviointina ainakaan kannusta tai ohjaa mihinkään suuntaan. Esimerkiksi vertaisarvioinnilla tai keskustelulla voitaisiin varmasti korvata niinkin objektiiviseksi mielletyt kokeet kuin matematiikan kokeet ovat.

Kirjassa opettaja nostetaan suuren valtansa ja sitä seuraavan vastuun takia hyvin epämiellyttävään asemaan. Sen sijaan, että opettaja testaisi osaamista, kirjassa maalataan kuva henkilöstä, joka diktaattorin ottein joko antaa tai ottaa oppimisen ilon. On totta, että esimerkiksi lukiotasolla ei välttämättä ole montaakaan tilannetta, jossa oppilasta arvioitaisiin pelkästään motivointitarkoituksessa. Kirjassa painotetaankin enemmän arviointia huolenpitona kuin vallankäytön välineenä. Arvioinnin tulisi seurata kunkin oppilaan edistymistä omalla tasollaan, eikä tasapäistää kaikkia samalla kriteeristöllä. 

Osaamisen ja yrittämisen mittaaminen ei ole helppoa, mutta se ei tarkoita sitä, ettei sitä tulisi silti yrittää. Jokainen voi kuvitella miten osallistaminen ja yksilöllisen osaamisen ja paneutumisen pienten muutosten huomaaminen ja huomiointi motivoivat eri tavalla yrittämään omaa parastaan. Yksilöllinen seuraaminen ei ole helppoa, mutta siihen on mahdollista löytää keinoja uusista tietoteknisistä sovelluksista.

"Eettisesti kestävä arviointi" on käsitteenä upea ja soisin sen yleistyvän. Arvioijan täytyy ottaa vastuu arviointinsa oikeudenmukaisuudesta ja palautteensa kattavuudesta. Tämä ei ole helppoa nykyisisissä suurissa ryhmissä, mutta on kuitenkin täysin toteutettavissa. Ei täydellisesti, mutta askelia eettisempää arviointia kohti voi ihan hyvin ottaa.