Valitsin viimeiseksi lukukirjakseni teoksen "Elinikäinen oppiminen", jonka on toimittanut Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura. Kirja sopii paitsi omaan henkilökohtaiseen elämääni, myös työhöni aikuiskasvatuksen parissa.
Kirja käsittelee elinikäisen oppimisen teemaa monipuolisesti sen historiasta ja perusteista alkaen. Itse nostin omaksi mielenkiinnon kohteekseni, jota tässä blogikirjoituksessa käsittelen, teeman ikäihmisten oppimisesta.
Kasvatusgerontologian, kuten myös oman opetustyöni lähtökohta, on vanhenevan ihmisen elämänlaadun parantaminen ja hyvinvoinnin edistäminen. Tämän kauniin ajatuksen toteutumisen haasteena ovat yksilöiden väliset erot biologisen ja psyykkisen vanhenemisen etenemisessä.
Perinteisen aikuiskasvatuksen metodit eivät välttämättä sovellu sellaisenaan heterogeenisen vanhusryhmän oppimiseen. Opetussuunnittelun pohjaksi olisikin otettava vanhenemista tutkiva kognitiivinen psykologia.
Myös ikääntyneen oma tulkinta henkisen vanhenemisensa muutoksista vaikuttaa oppimismotivaatioon. Hän tarvitsee paljon myönteistä palautetta oppimisestaan, koska kynnys oman suorituskyvyn aliarvioimiseen on suuri. Omaan oppimiskykyyn luottaminen on ensiarvoisen tärkeää oppimisen mahdollistumiseksi.
Kirjan mukaan, mitä konkreettisemmaksi ikäihmiselle laadittu tehtävä saadaan ja mitä enemmän se kyetään liittämään hänen arkielämänsä kehyksiin, sitä helpompaa oppiminen ja muistiin palauttaminen ovat. Esimerkiksi ikäihmiselle voisi olla motivoivaa aloittaa uuden kielen opiskelu, koska edessä on matka ulkomaille. Myös näön, kuulon ja tuntoaistin yhtäaikainen käyttö parantaa sekä mieleenpainamista, että mieleenpalauttamista.
Ikäihmisillä on hyvät mahdollisuudet ymmärtää laajoja kokonaisuuksia, vaikka ulkoaoppimiskyky onkin heikentynyt. Ymmärtävä oppiminen onkin keskeisellä sijalla. Jos ikäihmisellä on kontrolli omasta elämästään, itsemäärämisoikeus, oppimisen onnistumisen edellytykset ovat aina paremmat. Henkisen vireyden säilyminen ruokkii itse itseään.
Yksi ikäihmisen oppimisen suuria esteitä on ns. "seniili spiraali" eli loppuromahdus, jossa ihminen menettää henkisen otteen, ilon elämästään ja lopulta toimintakykynsä. Tämä on hyvin tyypillistä ennen kuolemaa. Myös depressio, eli masennus, on tyypillistä ikäihmisten keskuudessa.
Fyysisen suorituskyvyn merkitys korostuu iän karttuessa. Häiriöttömän aivotoiminnan perusedellytys on riittävä aivoverenkierto. Tätä voivat haitata esim. sydänsairaudet tai verisuonten kalkkeutuminen.
Myös ravitsemustilan merkitys korostuu ikääntyessä. Esimerkiksi lääkkeet, alkoholi, tupakka, yksipuolinen ravinto, krooniset sairaudet, huonot hampaat saattavat vain pahentaa tilannetta. Ravitsemustilan korjaaminen johtaa usein merkittävästi yleiskunnon sekä aivotoiminnan, ja tätä myötä oppimisen, korjaantumiseen.
Aistitoiminnoissa tapahtuu iän myötä paljon muutoksia, jotka vaikuttavat vähitellen kommunikaatiomahdollisuuksiin. Esimerkiksi huono kuulo saattaa antaa ikäihmisestä dementoituneen vaikutelman, vaikka kyse onkin vain kommunikaatio-ongelmasta. Näön ja kuulon säilyminen ovat henkisen suorituskyvyn kannalta tärkeitä. Aistitoimintojen heikentyminen kiihdyttää seniiliä spiraalia.
Sinänsä vaarattomien muistin ja oppimiskyvyn häiriöiden liian herkkä tulkinta johtaa usein oman suorituskyvyn aliarvostukseen ja dementian pelkoon. Ikääntyvän olisikin hyvä tuntea vanhenemiseen liittyviä hyvänlaatuisia muutoksia, että hän kykenee suhtautumaan realistisesti oman suorituskykynsä muutoksiin.
Lähde: Elinikäinen oppiminen, Kansanvalitusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti