Pienten piirissä - Lasten kokemasta yhteisöllisyydestä

Marjanen Päivi, Marttila Marjaana & Varsa Marjo. 2013. Pienten piirissä. Yhteisöllisyyden merkitys lasten hyvinvoinnille. PS-kustannus. Jyväskylä.

Pienten piirissä -teos tarkastelee pienten lasten alle kouluikäisten lasten vuorovaikutussuhteita ja yhteisöllisyyttä sekä niiden merkityksiä lasten hyvinvointiin ja oppimiseen. Yhteisöllisyyttä lasten maailmassa on tutkittu vielä melko vähän. Yhteiskunnallinen muutos on muuttanut niin aikuisten kuin lastenkin kokemaa yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyys ei välttämättä ole kadonnut mutta, kuten sanottu, ainakin muuttanut muotoaan modernistuvassa maailmassa. Kirjan mukaan moderneja yhteisöjä leimaavat moninaisuus, erot ja satunnaisuus. Johonkin kuulumisen tarve ei kuitenkaan ole kadonnut vaan yhteisöjen merkitystä on alettu uudelleen korostaa.  

Yhteisöllisyys määritellään kirjassa johonkin kuulumisena. Yhteisöllisyyteen liittyy yleisesti me-henki, joka luo postiviisen tunnesiteen ihmisten välille. Yhteisöllisyyteen liittyvät oleellisesti myös osallisuus, yhteinen jaettu tekeminen ja kiinnostuksen kohteet. Yhteisöt perustuvat yleensä valintaan ja yhteiseen, yhdessä luotuun toimintaan, tosin lasten yhteisöt eroavat aikuisten yhteisöistä yleisesti juuri valinnan suhteen. Suurin osa lasten yhteisöistä on ainakin osittain aikuisten luomia, määrittelemiä ja ylläpitämiä. Esimerkiksi päiväkotiryhmät ovat aikuisten määrittelemiä ja rajaamia, joskin lapsilla on yleensä jonkinlainen päätösvalta ja vaikutusmahdollisuus ryhmän sisälle muodostuvien yhteisöjen rakenteeseen. Kirjassa on otteita yhden kirjailijan väitöskirjaansa varten keräämästä aineistosta, jossa kuvaillaan kahden päiväkotiryhmän, 3-5 -vuotiaiden sekä 6-vuotiaiden, yhteisöllisyyden kehittymistä ja ilmenemistä. Elävät otteet ja keskustelut lasten vuorovaikutussuhteista ovat luonnollisesti mielenkiintoista luettavaa ja auttavat konkretisoimaan kuvattuja ilmiöitä.

Yhteisöllisuuden kehittyminen on pitkäkestoinen prosessi. Kirjan mukaan kyse ei ole automaatiosta vaan yhteisöllisyys rakentuu ja se rakennetaan. Yhteisöllisyys voidaan ymmärtää neljän peruselementin kautta, jotka ovat jäsenyys, vaikuttaminen, integraatio ja tarpeiden tyydyttäminen sekä jaettu emotionaalinen yhteys. Yhteisön jäsenyys voidaan määritellä myös kolmella tapaa, jotka ovat annettu (ulkoapäin määritelty, esim. päiväkotiryhmät ja koululuokat), osallistuva ja koettu yhteisöllisyys. Yhteisössä yksilö yhdistää oman identiteettinsä yhteisön identiteettiin eli yhteisössä "minästä" tulee "me".

Kirjan aineiston mukaan uusien päiväkotiryhmien yhteisöllisyys kehittyi hitaasti. Ensimmäiset yhteisöllisyyden merkit olivat näkyvissä ystävysten kesken kolmen kuukauden kuluttua syksyllä käynnistyneen päiväkotiryhmän toiminnan alkamisen jälkeen. Ystävyksistä yhteisöllisyys levisi ensin ryhmän sisäisiin pienryhmiin ja oli nähtävissä koko toimintaryhmän tasolla vasta loppukeväällä. Yhteisöllisyys kehittyi etsimisen vaiheesta piirteiden ilmenemisen vaiheeseen ja siitä edelleen aitoon yhteisöllisyyteen. Aitoon yhteisöllisyyteen liittyi voimakas ryhmien oma toimintakulttuuri ja -tavat, toisten auttaminen, toisista välittäminen, vähäiset konfliktit ja pyrkimys ratkaista erimielisyydet rakentavasti. Lasten puheissa yhteisöllisyys ilmeni yleisesti me-puheena, jolla he vahvistivat kokemuksiaan ryhmän jäsenyydestä. Lasten yhteisöllisyys rakentui kirjailijan väitöskirjan mukaan yhteisen leikkitoiminnan kautta ja aikuisen rooli oli olla yhteisöllisyyden mahdollistaja luomalla tilanteita yhteisöllisyyden alkamiselle ja kehittymiselle. Aikuisten onkin hyvä tunnistaa, mitkä elementit yhteisöllisyyden kokemukseen vaikuttavat. Esim. päiväkotiryhmissä yhteisöllisyydellä on parhaat edellytykset kehittyä vapaan leikin aikana, koska vain tuolloin lapset saavat muodostaa yhteisönsä itse. Kasvattajan tehtävä on auttaa syntyvien ristiriitatilanteiden ratkaisemisessa.

Oppimiseen yhteisöllisyydellä on suuri merkitys. Lapset oppivat vertaisryhmissä yhteisten tavoitteiden määrittelyä, sisäistämistä ja tavoitteisiin sitoutumista, toiminnan arviointia sekä jaettujen merkitysten ja yhteisen ymmärryksen rakentamista. Vertaistensa kanssa toimiessaan lapset oppivat sosiaalisia taitoja, empatiakykyä ja toisen asemaan asettumista. Kaikkia näitä taitoja tarvitaan myöhemmin kouluelämässä, opiskelussa, työelämässä ja myöhemmissä ihmissuhteissa ja tiedetään, että yhteisöiden ulkopuolisuuden kokemukset altistavat syrjäytymiselle ja siten tulevaisuuden ongelmille.