Ohajustyön opas,Yhteistyössä kohti toimijuutta

Vehviläinen Sanna, Gaudeamus Oy, Tallinna 2014

Tämä kirja antoi vastauksia useaan Opetus- ja ohjaamisharjoittelu- aihealueen kysymyksiin sekä Pedagogiset lähestymistavat- aihealueen ydinkysymyksiin. Jälkimmäisen alueen kysymyksiin paneudun tässä erityisesti. Näistä erityisesti seuraavaan kysymykseen:

• Miten pedagoginen ratkaisu ja opiskelijoiden monenlaisuus vaikuttaa tavoitteiden asetteluun, menetelmien ja sisältöjen valintaan ja arviointiin?

Kun pohditaan oppijuutta ja ohjaamista, on tutkimassani kirjassa moniin asioihin syvällistä tietoa. Kirjassa esitellään neljä tärkeää ohjauksen suuntautumistapaa. Näitä ovat kannatteleva-, tutkiva-, ongelmanratkaisu- ja opettamisorientaatiot. Ohjaus vaatii näiden kolmen ensimmäisen suuntien moninaista hallintaa ohjaamisessa. Neljäs suuntautumistapa käsittää oppimisen opetuksen. Orientaatio tarkoittaa tietyn tilanteen toimintalinjaa. Orientaation mukaan valitaan kuhunkin tilanteeseen sopivat erityiset toimintatavat.

Kolme ensimmäistä ohjauksen suuntautumistapaa keskittyvät ohjauksen reaktiivisiin keinoihin. Näillä työskentelymuodoilla katsontasuunta on ohjattavan lähtökohdista käsin. Näitä työmuotoja ovat kannatteleva-, tutkiva- ja ongelmaratkaisuorientaatio, jossa ohjaavaa opettajaa pyydetään kuuntelemaan ohjattavaansa. Samoin myös havaitsemaan tilanteet ja tulkitsemaan niitä rauhassa. Ohjauksen interventioon eli väliintuloon keskityttiin kirjassa tutkivasta näkökulmasta käsin.

Neljäs eli opettamisorientaatio katsoo asiaa toisesta suunnasta eli kuinka ohjauksessa voidaan toimia proaktiivisesti eli ennakoivasti. Tällöin ohjaus edistää oppimisprosessia. Näitä tarvitaan muun muassa kaikessa ennakoitavassa ohjaamisessa. Seuraavaksi esittelen nämä kirjan keskeisimmät orientaatiomuodot liittäen ne pedagogisiin ratkaisuihin, tavoitteihin, menetelmiin, sisältöön ja arviointiin. Tärkeä on tässä kohdin huomata, että mihinkään näistä ei kannata jäädä kiinni vaan niitä käytetään ristiin. Tärkeä on kuitenkin tietää, mistä pohja kullekin orientaatiolle syntyy, jolloin eri menetelmiä pystyy säätelemään ja käyttämään eri kohdissa ja tarkoituksenmukaisesti. Ohjauksessa voidaan käyttää niitä toimintatapoja, joita työssä käytetään tai tarvitaan. Muun muassa annetaan palautetta, joka tukee työskentelyä tai tuotosta parempaan, asiantuntijamaiseen toimintatapaan. Metodin kannattaa valita siten, että se vastaa eli toimii.

Kannatteleva orientaatio:

Tämä muoto on lähellä psykoterapiaa ja tuo esille tunnepitoiset asiat ja yleensä läsnäolon sekä eräänlaisen toisen ihmisen empatiataidon. Itseä on vaikea analysoida ilman toisen ihmisen apua. Itselle voi olla lempeä ja myös kriittinen, mutta myös hyväksyä jonkin tilanteen omaan tietoisuuteen tai kehotietoisuuteen eli mindfulnessiin. Kannatteleva orientaatiomuotoa käytetään prosessivetoisessa orientaatiossa esimerkiksi työnohjauksessa. Tässä orientaatiossa keskitytään osoittamaan oppijan kuulemista ja empaattista hyväksyntää. Tässä keskitytään äänensävyyn, ilmeisiin ja eleisiin, jotka toimivat kuuntelemisen ja hyväksynnän viestintänä. Myös peilaavia puheenvuoroja ja tunnetilojen tukemista käytetään tilanteissa. Tätä käytetään monesti jonkun asian aloituksessa, jotta aloitus saadaan vastaanottavaisemmaksi. Pelkästään läsnäolotaitoa tässä hetkessä ja tarkkaavaisuuden opettelua voidaan aluksi opetella. Hyväksynnällä ja kaikkien tasavertaisella kohtelulla eli inkluusiolla on tässä vahva vaikutus. Ohjaajalla on näissä suuri merkitys. Ohjaajan on hyvä olla lempeä, rauhallinen ja aikaa antava sekä hyväksyvä, kiinnostunut, empaattinen ja ei väheksyvä. Näitä taitoja voidaan harjoitella muun muassa läsnäoloa, katsomalla puhujaa silmiin; oman ohjauksen päämäärän ei tarvitse saavuttaa siten kuin ohjaaja on suunnitellut; ehdottaa mietintähetkeä yms.

Tutkiva orientaatio:

Tätä muotoa käytetään prosessivetoisessa orientaatiossa esimerkiksi tutkimustyön ohjauksessa. Orientaatiotilanteessa tutkitaan asiaa eri suunnilta ja eri ulottuvuuksilta. Toisin sanoen asiaa kartoitetaan. Tässä orientaatiossa on oletus, että käsiteltävä asia on monimutkainen ja arkisesta ajattelusta kaukana. Keinoja tämän orientaation hyödyntämiseen on muun muassa tutkivien kysymysten esittäminen, jolla halutaan saada tietoa ns. lypsettyä ulos. Saatuja tietoja lajitellaan ja käsitellään sekä etsitään niille merkitystä. Esimerkiksi tutkitun puheen painotukset, tauot yms. puheen muutokset. Tutkivan otteen avulla ohjaaja pystyy opettamaa oppijoille tutkimuskohteiden havainnointia. Psykodynaaminen, tunnedynaaminen, sosiodynaaminen, ratkaisukeskeinen, uraohjauksellinen yms. perustuva tutkiminen. Ohjaaja pystyy kerronnalla ja peilaavalla puheella sekä monina kysymyksinä saamaan aikaan tutkivan otteen. Näin saadaan selville asioita joita voidaan syventää rikastuttavilla kysymyksillä kuten muun muassa tarkennuksilla. Myös erilaisilla näkökulmilla ja ongelman kartoittamisen kautta saadaan uutta tietoa esille. Myös ”entä vielä”-kysymykset tuovat yleensä lisää tietoa.

Ongelmanratkaisuorientaatio:

Tätä muotoa käytetään tulos- ja tuotosvetoisessa orientaatiossa kuten opinnäytteessä. Käytännössä asiakas tuo ongelman ratkaistavaksi. Tarkoitus on oppia löytämään ja ratkaisemaan ongelmia. Tämä kehittää toimintaa ja opettaa pääsemään eroon ongelmista niiden ratkaisemisen kautta. Ratkaisua voidaan hakea tekemällä haastattelukysymyssarjoja ongelman kartoittamiseksi. Myös neuvot, suositukset ja muut puheenvuorot ohjaajalta oppijalle ovat ongelmaratkaisuorientaatiota. Neuvo ja palaute on tärkeitä vuorovaikutuksen työkaluja ohjauksessa. Ongelmanratkaisuorientaatio tulee vastaan myös, kun suunnitellaan uutta työvaihetta. Näitä kutsutaan työskentelyongelmiksi ja jonka välityksellä etsitään vastauksia, jotka ovat juuri noita neuvoja, suosituksia ja ehdotuksia. Neuvominen on tällöin sellaista toimintaa, jonka päämääränä on asiantuntijatiedon välittäminen oppijan tiedon ja päätöksenteon tueksi. Jos neuvoja annetaan muuten, se koetaan ei toivottuna ja kyseenalaistaa ammattilaisuuttamme. Neuvoilla ehdotetaan oppijalle toimintavaihtoehtoja ja sillä osallistutaan ongelmaratkaisuun. Ne myös antavat apua ja tukea. Kysymällä ohjattavalta itseltään, päästään asiaan sisään ja käyttämällä ohjattavan ideoita saadaan hyvä neuvo aikaiseksi. Palautteen antamisessa kannatetaan käytettäväksi hampurilaismallia eli ensiksi kehuvaa palautetta ja siten kritiikkiä ja lopuksi kehuvaa. Kritiikki tulisi olla konkreettista jolla ohjattava voi parantaa työtänsä. Palautteen kannattaa myös perustella ja ymmärtämisen varmistaa.

Opettamisorientaatio:

Tätä muotoa käytetään, kun oppimistoimintaa suunnitellaan ennakoivasti esimerkiksi opetustilanteessa ja on hyvin lähellä ongelmanratkaisuorientaatiota. Asioita vain katsotaan toiselta suunnalta, eli kuinka ohjausta voidaan ennakoida. Opettamisorientaatio jäsentää ohjausprosessia etukäteen suunnitellusti. Ennakoivia keinoja ovat muun muassa erilaisia malleja, pelejä ja tehtäviä. Näiden on tarkoitus helpottaa ja hahmottaa opeteltavaa asiaa. Myös tällöin selkeytyy, mitä on tarkoitus oppia ja millaisessa ohjaamisessa tähän kehitytään sekä millaisia toimintoja se edellyttää. Tätä sanotaan usein ohjatuksi oppimisprosessiksi. Tällöin oppija voi käyttää aikaisempia taitoja ja opetella uusia. Ennakoitavaa ohjausta voidaan käyttää kokeilevana toimintana, jossa tunnistetaan erilaisia ohjauksen ongelmia ja kehittää niihin ratkaisuja. Ratkaisulla tuetaan opiskeluprosesseissa työskentelyä. Ohjausta voidaan kehittää rakenteiden tasolla opintosuunnitelmien, laatujärjestelmien ja kehittämishankkeiden aikana. Kuitenkin tavanomaisempaa on pienempien ongelmien selvittäminen. Eli ongelman kohde selvitettävä, niin tiedetään millä tasolla liikutaan ja opetetaan. Myös ongelman prosessikohdan löytyminen auttaa opettamisessa. Näin päästään ongelmaratkaisuun. Tässäkin tilanteessa hienovarainen ja lempeä lähestymien ja ymmärtäminen, myötäeläminen neuvomisessa mukana oppijalle.