Osallistavan pedagogiikan mukainen ohjaustoiminta

Osallistavan pedagogiikan mukainen ohjaustoiminta

                

Sanna Vehviläisen (2014) kirjoittama kirja Ohjaustyön opas – yhteistyössä kohti toimijuutta on todella hyvä teos kaikille, jotka haluavat kattavan ja selkeän kuvan siitä mitä ohjaus on ja konkreettisia toimia ohjauksen toteuttamiseksi. Itse käsittelen teoksen pohjalta sitä kuinka ohjauksessa toteutetaan osallistavaa pedagogiikka. Löysin teoksessa seuraavat selkeät kokonaisuudet; tavoitteiden neuvotteleminen oppijoiden kanssa, yhteinen tiedon rakentaminen, kriittinen reflektio ja oppijan osallisuus oppimisen arvioinnissa. Näitä käsittelen lyhyesti tarkemmin.

Tavoitteiden ja toteutuksen neuvotteleminen oppijoiden kanssa

Ohjaustilanteita voi olla hyvin monenlaisia. Usein ohjausprosessit ovat pitkäkestoisia kasvu- ja oppimisprosesseja. Joskus taas ohjausta voidaan tarvita lyhytkestoisesti kehitys- ja kasvuprosessin tukena. Kaikissa ohjaustilanteissa tulee neuvotella oppijan kanssa tavoitteista ja toteutuksesta. Näin huomioidaan oppijan yksilöllisyys ja henkilökohtaisuus. Ohjauksen tulee siksi lähteä liikkeelle ohjattavan päämääristä ja hänen tilanteestaan. Hyvässä ohjauksessa oppijan ja ohjaajan asettamat tavoitteet nimetään selkeästi ja ne sovitetaan yhteen siten että osapuolet tietävät ja hyväksyvät ne päämäärät, jonka mukaan yhdessä toimitaan. Oppijan omaa toimijuutta vahvistetaan siten, että hänen omat tavoitteet, pyrkimykset ja päämäärät nostetaan esille. Nämä pidetään prosessin keskeisenä lähtökohtana. Toimijuutta vahvistetaan myös niin, että ohjattava itse suunnittelee toimintaansa ja prosessin etenemistä. Ohjauksessa edellytetään ohjattavan pystyvän toimimaan verrattain itsenäisesti.

Ohjauksen alkuvaiheen suunnittelussa käsitellään mm. seuraavia asioita;

·         hahmotetaan kummallekin osapuolelle miten työskennellään ja ohjattavalle selviää mitä hänen on eri vaiheissa itse tehtävä.

·         huomioidaan ohjauksen tavoitteet (esimerkiksi opetussuunnitelmassa määritellyt tavoitteet harjoittelulle).

·         luodaan harjoittelulle realistiset päämäärät.

·         huolehditaan siitä, että osapuolet voivat alkaa yhteisymmärryksessä toimia yhteistyössä tavoitteiden eteen kumpikin omasta roolistaan ja tehtävästään käsin.

·         luodaan luottamuksellinen suhde.

·         varaudutaan vaikeuksiin ja takapakkeihin.

Päästäkseen sisälle oppijan tavoitteisiin tulee ohjaajan kohdata oppija ja luoda jonkinlainen keskusteleva tila, jonka kautta oppijan oppimisprosessi alkaa kutoutua.

Yhteisöllisyys, yhteinen tiedon rakentaminen

Ohjaus on yhteistoimintaa, jossa tuetaan ja edistetään ohjattavan oppimis-, kasvu-, työ- tai ongelmanratkaisuprosesseja sellaisilla tavoilla, että ohjattavan toimijuus vahvistuu. Ohjauksen toimijoina voivat olla niin yksilö, ryhmä kuin yhteisökin. Ohjaus on vuorovaikutusta, jossa pyritään löytämään riittävä yhteisymmärrys. Hyvän yhteistoiminnan ytimessä onkin ymmärrys yhteisestä päämäärästä. Ohjauksen yhteisymmärrys koostuu järkevistä ja läpinäkyvistä toimintatavoista, ystävällisestä ja dialogisesta ammatillisesta vuorovaikutuksesta sekä eettisyydestä. Parhaimmassa tapauksessa ohjauksessa on mahdollista rakentaa luottamuksellinen suhde, jossa tapahtuu innostunutta yhteistyötä, yhteistä motivoinutta merkityksen rakentamista. Onnistunut ohjaus on antoisaa sekä oppijalle että ohjaajalle. Se voi muuttaa kaikkia osapuolia ja tuottaa ennakkoluulottomia oivalluksia kaikilla osallistujille.

Käytännössä toimijuutta voidaan tukea kumppanuudella, dialogisuudella ja läpinäkyvyydellä. Pedagoginen kumppanuudella tarkoitetaan toimijoiden välistä työskentelysuhdetta eli sitä, että ohjattava ja ohjaaja solmivat yhteistyösuhteen. Yhteistyösuhdetta tulee leimata kunnioitus, luottamus sekä neuvotteleva toimintatapa, jossa molemmat osapuolet tuovat päämääränsä ja näkemyksensä esille. Dialogisuus on taas vuorovaikutuksellinen toimintatapa, jolloin osapuolet ovat keskustelukumppaneita. Dialoginen vuorovaikutus mahdollistaa reflektion ja auttaa ohjattavaa suunnittelemaan, arvioimaan ja kannattelemaan prosessiaan itse enemmän ja enemmän. Dialogiset suhteet edellyttävät ihmisiltä halua aitoon keskinäiseen yhteyteen. Aidon keskinäisen yhteyden syntyyn tarvitaan sille sopiva ilmapiiri. Sopiva ilmapiiri on sellainen, jossa osallistuja voi olla oma itsensä eikä hänen tarvitse pelätä tai hävetä osallistumistaan dialogiin. Ohjaajalla on suuri merkitys sopivan ilmapiirin rakentamisessa. Lisäksi dialogisuuteen pyrittäessä ohjaajan olisi hyvä esittää kysymyksiä sen sijaan että hän tarjoaa valmiita vastauksia. Vastavuoroisuuteen pyrkivät ohjaajat vetäytyvät taka-alalle antaen näin tilaa opiskelijoiden välisen yhteyden muodostumiselle. Läpinäkyvyydellä puolestaan tarkoitetaan yhteisiä pelisääntöjä. Nämä pelisäännöt on hyvä luoda heti ohjauksen alussa.

Kriittinen reflektio

Reflektio on pohtivaa, etäisyyttä ottavaa ja tutkivaa ajattelua. Reflektiossa otetaan mukaan mahdollisuus epäillä omia aiempia tulkintoja. Ohjaus voi tukea oppijan kriittistä reflektioita tukemalla ja herättelemällä ihmisen kykyä tulla tietoiseksi siitä, miten hänen tulkintansa todellisuudesta ovat syntyneet elämänhistoriallisesti, kontaktissa ympäristön ja yhteisöjen kanssa. Ohjaukselle on ominaista säilyttää tiivis kontakti ohjattavan omaan kokemukseen. Sen vuoksi ohjauksessa on olennaista juuri syvälle käyvän itsereflektion herättäminen.

Reflektioon ohjaaminen on erityisen tärkeää, koska ohjaussuhde on ensisijaisesti pedagoginen suhde, jonka tarkoitus on nimenomaan kasvamaan saattamiseen omistautunut suhde. Ohjauksen tarkoitus ei ole suoraan kertoa ohjattavalle mitä hänen pitää tehdä vaan auttaa häntä itse ratkomaan ongelmia, tekemään valintoja ja löytämään voimavaransa.

Oppijan osallisuus oppimisen arvioinnissa

Arviointia tapahtuu ohjauksessa koko ajan. Ohjaus voidaan itsestään ymmärtää olemukseltaan arvioivaksi toiminnaksi. Ohjauksessa seurataan ja muovataan sekä tavoitteita että toteutusta jatkuvasti neuvottelevalla ja reflektoivalla otteella. Vaikka arviointi kuuluu oleellisesti koko ohjausprosessiin, on kuitenkin tärkeää varata arvioinnille aikaa ohjauksen lopussa.

Arviointi pitäisi kohdistaa sekä tuotokseen, että prosessiin. Tämä siksi, että ohjauksessa voi syntyä tuloksia, joita ei alkuun osattu edes ennakoida. On myös mahdollista, että tuotos ei ole ansiokas, mutta itse prosessi on ollut hedelmällinen ja sen myötä on kehitytty. Ohjauksen arvioinnissa onkin kolme ulottuvuutta: voidaan arvioida tuotoksia, oppimista tai prosessia. Näiden ulottuvuuksien avulla ohjauksen arviointi on monipuolista ja kattavaa. Tuotoksen arvioinnissa tulisi käyttää pohjana yhdessä sovittuja kriteerejä. Kriteerit pitäisi olla sellaisia, että niiden avulla voi myös oppia ja kehittää toimintaa tulevaa varten.

Toinen ulottuvuus ohjauksen arvioinnissa on muutoksen tunnistaminen. Prosessin aikana voi muuttua monella tavalla: voi oppia uusia taitoja tai toimintatapoja, kypsyä tiedollisesti, kehittyä asenteissaan tai hyvinvoinnin kokemuksessa. Tämän huomioimiseksi on ohjauksessa tärkeää huomioida ohjattavan itsearviointi. Itsearviointia ei kannata jättää pelkkien spontaanien arvioiden varaan, vaan sille voi varata aikaa silloin tällöin systemaattisesti. Itsehavainnointia voi tukea esimerkiksi oppimispäiväkirjatyöskentelyllä.

Kolmas arvioinnin ulottuvuus on prosessin arvioiminen. Prosessin arviointia voi aloittaa pohtimalla, onko tavoitteet saavutettu, ovatko tavoitteet muuttuneet ja mikä tähän on vaikuttanut. Prosessiarvioinnin yksi tarkoitus on, että prosessin osapuolet erittelevät yhdessä, millaista työskentely on ollut.

Tiivistettynä voisi todeta, että ohjaustoiminnan tulee tukea oppijan omaa aktiivisuutta. Oppijan omat tavoitteet tulee olla ohjaamisen keskiössä. Tämä onnistuu siten, että oppija otetaan mukaan ohjauksen suunnitteluun. Ohjaajan tärkeä tehtävä onkin arvioida onko ohjattavan tavoitteet realistisia ja yhdessä oppijan kanssa arvioida ohjauksen edistymistä.

Lähde

Vehviläinen, S. 2014. Ohjaustyön opas. Yhteistyössä kohti toimijuutta. Tallinna: Gaudeamus.