Elävä peilisali kirjassa käsitellään aikuiskouluttajan pedagogista opinnot opintokokonaisuuden toteutusta. Kirjassa pohditaan moniuloitteisesti aikuisten oppimista, tiedon eri kerroksia ja ihmistä oppijana. Se tarjoaa uusia näkökulmia aikuisten kanssa pedagogista työtä tekeville.
Maailma muuttuu nopeasti, ja talous ja työelämä ovat tämän muutoksen kärjessä. Muiden instituutioiden tapaan koulutus koettaa tulla toimeen kehityksen kanssa. Nykyään aikuispedagogilta edellytetään toisenlaisia valmiuksia kuin ennen. On tärkeää pystyä vastaamaan jatkuvasti uusiin vaatimuksiin sopeutumalla tai toimimalla kriittisesti niitä vastaan. Hyvässä aikuispedagogiikassa pidetään keskeisenä sitä, että opiskelijoiden henkilökohtaisille kokemuksille ja ajatuksille annetaan tilaa oppimistapahtumassa, sillä se edistää heidän oppimistaan. Hyväksi pedagogiksi ei tulla opiskelemalla valmiita toimintakaavoja tai malleja. Sen sijaan tarvitaan kykyä arvioida itse, mitä tarkoittaa hyvä pedagoginen toiminta kulloisessakin tilanteessa. Pedagoginen suhde ei rakennu vain opettajalähtöisesti valmiin suunnitelman pohjalta eikä myöskään vain opiskelijoiden ehdoilla, vaan suhteen molemmat osapuolet muovaavat oppimistilannetta. (Laine & Malinen 2009, 17–19.)

Tärkeimmät pedagogiset taidot ilmenevät suhteessa oppijoihin. Ne ovat taitoja ohjata ja pitää yllä oppimista edistäviä ihmisten välisiä suhteita. Jokaisen pedagogin onkin pohdittava sitä, millainen toiminta edistää ja millainen huonontaa oppimista. Oleellisia asioita pedagogisissa suhteissa ovat ennen kaikkea vastuullisuus, oikeudenmukaisuus, ja keskinäinen kunnioitus. Hyvään pedagogiseen suhteeseen ja oppimisen ohjaamiseen kuluvat olennaisesti tilannetaju, oppijoiden kohtaaminen yksilöllisesti sekä kuunteleminen ja kysymisen taidot. (Laine & Malinen 2009, 25.)

Pedagogin tehtävänä pidetään usein tieteellisen tai ylipäätään asiantuntijatiedon välittämistä. Tuollaista tiedon välittämistä voidaan kustua suoraksi opettamiseksi soveltaen Kierkegaardin ajatuksia suorasta ja epäsuorasta tiedottamisesta. Suorassa opettamisessa lähtökohta on esittäjässä itsessään ja hänen taustoissaan. Suora opettaminen on täysin yksisuuntaista silloin, kun pedagogi ei lainkaan suhteuta esitystään kuulijoihin. Todellisuudessa täydellinen piittaamattomuus kuulijoista lienee harvinaista tai jopa mahdotonta, ja siinä mielessä on täsmällisempää puhua yksisuuntaisuuteen painottavasta opettamisesta. Toinen pedagoginen mahdollisuus on käyttää epäsuoraa tietä. Se lähtee kysymyksestä miten toimisin, jotta saisin opiskelijani mahdollisimman hyvin ajattelemaan ja rakentamana itse ymmärtämään tästä asiasta. Epäsuorassa pedagogiikassa pääpaino laitetaan opiskelijan omalle ymmärtämiselle ja omakohtaistumiselle. Omakohtaistuminen vaatii opiskelijalta aktiivista ajattelua. (Laine & Malinen 2009, 54.)

Pedagogin voi olla vaikea tiedostaa ja tunnistaa, mitä oppija kulloinkin todella oppii. Ainoa keino saada nämä sanattomat ulottuvuudet esille on luoda oppimistilanteita, joissa työskennellään kokemuksen pohjalta. Käytännössä hyödynnetään jotain toiminnallista reittiä, jossa edetään kokemuksista puhumisen eli yritetään kielellistää sanatonta ulottuvuutta. Toinen vaihtoehto on se, että keskustellaan tai kirjoitettaan suoraan aiheesta aiempien kokemusten pohjalta. Kokemuksellisuutta voidaan ajatella myös oppimistilanteiden kannalta. Luennot, tentit ja pienryhmäistunnot ovat aina kehollisia tilan kokemuksia jotka vaikuttavat oppimiseen. Kun pedagogi miettii oppimisen ilmapiirin luomisen kysymyksiä niin on hänen katseensa kohdistunut sanattoman kokemuksellisuuden ja tunteiden alueelle. (Laine & Malinen 2009, 119-120.)

Lähde: Laine, T. & Malinen, A. 2009. Elävä peilisali, aikuista pedagogiikkaa oppimassa. Helsinki: kansanvalistusseura.