Muuttuva opettajuus

Norrena, J. 2013. Opettaja tulevaisuuden taitojen edistäjänä. ”Jos haluat opettaa noita taitoja, sinun on ensin hallittava ne itse”.

Luin Juho Norrenan väitöskirjan ”Opettaja tulevaisuuden taitojen edistäjänä- Jos haluat opettaa noita taitoja, sinun on ensin hallittava ne itse” . Tarkastelin väitöskirjasta mm. tulevaisuuden opetuksen suunnitteluun liittyviä seikkoja ja millaista on (konstruktivisesti) linjakas opetuksen suunnittelu?

Norrena on hyvin avannut työssään käsitystä tulevaisuuden muuttuvasta opetuksesta sekä konstruktivisesta näkemyksestä linjakkaassa opetuksen suunnittelussa.

Yhteiskunta, kansalaisuus ja käsityksemme tiedosta muuttuvat nopealla tahdilla. Koulu on yhteiskunnan osana tahtomattaankin mukana tässä muutoksessa, vaikka myös sen rooli perinteen vaalijana halutaan säilyttää. Koulua koskevan yhteiskunnallisen muutoksen taustalla on useita tekijöitä liittyen muun muassa talouden ja työvoiman tehostamiseen sekä oppilaiden henkilökohtaisen kasvun ajanmukaisempaan tukemiseen. Kansainvälisissä tutkimuksessa ja opetussuunnitelmatyössä on edellä mainittuja tarkoituksia varten otettu käyttöön tulevaisuuden taitojen käsite. Norrena (2013, 13) viittaa tutkimuksessaan sitä taitoihin, joita nykyiset peruskoulun oppilaat tulevat tarvitsemaan, kun he kasvavat tulevaisuuden kansalaisuuteen. Näitä taitokokonaisuuksia ovat muun muassa yhteistoiminta, tiedonrakentelu, ongelmanratkaisu sekä tietotekniikan hyödyntäminen koulutuksessa ja oppimisympäristöissä. (Norrena, J. 2013).

Väitöskirjassaan Norrena (2013, 13 ) toteaa, että opettajan on katsottu olevan tärkein yksittäinen tekijä, joka voi toiminnallaan edistää oppilaan tulevaisuuden taitojen oppimista. Vaikka opettajan toiminta on sellaisenaankin koulutuksen kannalta keskeistä, vaikuttaa siihen osaksi määrittelemätön joukko muun muassa kulttuurisia ja historiallisia tekijöitä. Jotta näitä tekijöitä voitaisiin tunnistaa, on tarkasteltava koulujärjestelmän erityispiirteitä, erityisesti rakenteita ja ominaisuuksia, jotka vaikuttavat opettajan toimintaan tulevaisuuden taitojen edistäjänä sekä linjakkaan opetuksen suunnittelijana.

Koululle asetetaan perusopetuslaissa (2§/1998) kahtalainen tavoite: yksilön kasvun tukeminen sekä yhteiskunnan kansalaisuuteen kasvattaminen, eli sosialisaatio. Norrenan tutkimuksessa (2013) tulevaisuuden taitojen edistämisessä keskeisin vastakkainasettelu voidaan löytää näiden tavoitteiden väliltä. Tästä syystä tulevaisuuden taitojen edistämisestä on syytä puhua laajana yhteiskunnallisena ilmiönä. Lähtökohtana on löytää vaihtoehto perinteiselle sisältökeskeiselle ja opettajajohtoiselle opettamiselle niin, että sen myötä oppilaille kehittyisi tiedon ja taidon yhdistävää asiantuntijuutta.

Tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa erityisesti suomalaisen koulun ja opettajuuden erityispiirteitä tulevaisuuden taitojen edistämisen näkökulmasta. Hänen tutkimuksessa tarkastellaan myös opettajan käytänteitä, jotka edistävät oppilaan tulevaisuuden taitojen oppimista ja kuinka opetuksen linjakkaalla suunnittelulla päästään hyviin oppimistuloksiin. (Norrena, J. 2013, 14)

Konstruktiivinen näkemys opetuksen suunnittelussa

Norrena (2013) tutkimuksessaan selventää lukijoilleen hyvin myös oppimisesta. Hän kirjoittaa, että oppiminen perustuu aktiiviseen prosessiin, jossa oppija yhdistelee aiemmin oppimaansa tietoa uuteen tietoon ja parhaimmillaan vertailee oppimaansa muiden oppijoiden kanssa. Tällöin oppimisesta tulee sosiaalinen toiminto. Hänen mukaan konstruktivismi ilmenee käytänteinä, joilla on muun muassa seuraavia ominaisuuksia: opetussuunnitelma esitellään isoina kokonaisuuksina, oppijaa kehotetaan kyseenalaistamaan tietoa, oppiminen on pitkälti ajattelua, opiskelussa korostetaan vuorovaikutusta ja ryhmätyöskentelyä sekä arvioidaan koko oppimisprosessia tukien oppijan omaa ajattelua. (Norrena, J. 2013, 29).

Konstruktivismin yläkäsitteen alla on useita trendejä (Norrena, J. 2013, 30). Norrena on käsitellyt niistä mm. kognitiivista-, sosiaalista-, humanistista- sekä pragmatistista lähestymistapaa konstruktivismiin tutkimuksessaan.  Vaikka koulukuntia konstruktivismin alakäsitteinä on myös asetettu vastakkain ja vallitsevat näkökulmat ovat painottuneet eri yhteyksissä eri tavoin, ovat ne oppimisen kannalta kaikki erittäin olennaisia näkökulmia. Norrenan tutkimuksessa (2013) tarkastelussa ovat kuitenkin opettajan käytänteet ja erityisesti sellainen opettajan toiminta, joka mahdollistaa oppimisen käytännössä parhaalla tavalla (pragmatismi). Pragmaattista ajattelutapaa lähestytään myös, kun tutkitaan konstruktivistisen näkökulman ilmenemistä koulussa käytänteiden tasolla. Parhaalla tavalla oppiminen sisältää puolestaan ajatuksen oppilaan henkilökohtaisen kasvun edistämisestä sekä yksilöllisistä oppimistarpeista, mutta myös toimimisen sosiaalista ja historiallista taustaa vasten (humaani ja sosiokulttuurinen käsitys). 

Suomen peruskoulun opetussuunnitelman perusteet perustuvat konstruktivistiseen tietokäsitykseen, mutta siihen pohjautuvien käytänteiden vakiinnuttamisessa ei johdonmukaisesta strategiatyöstä huolimatta olla kouluissa täydellisesti onnistuttu. Tieto- ja oppimisteorian suhteen puhutaan siis strategiatasolla huomattavasti karkeammasta jaottelusta perinteisen ja edistyksellisen opetuksen välillä. Käytännön toiminnassa eri käsitteet ja teoriat lomittuvat toisiinsa. (Norrena, J. 2013).

Tulevaisuuden taitoja edistävät ja perinteiset opetuskäytänteet

Kun tarkastellaan tulevaisuuden taitoja edistäviä opetuskäytänteitä, voidaan niiden vastakohdaksi esitellä perinteinen opettaminen ja siihen liitettävät perinteiset opetuskäytänteet. Tulevaisuuden taitoja edistävien opetuskäytänteiden taustalla on usein konstruktivistinen käsitys oppimisesta, kun taas perinteiset opetuskäytänteet perustuvat pääsääntöisesti behavioristiseen oppimiskäsitykseen. Tässä yhteydessä Norrenana tutkimuksessaan tarkastelee, miten perinteinen ja tulevaisuuden taitoja edistävä opetus määritellään eri tasoilla: opettajan ja oppilaan toimintana sekä rooleina, oppimisympäristönä, koulun rakenteina sekä oppimiskäsityksinä. (Norrena, J. 2013, 30-31).

Norrena teki tutkimuksessaan kolme tapaustutkimusta. Koulun hektisessä arjessa tapaustutkimuskoulujen opettajat vaikuttavat omaksuneen selviytymisstrategioikseen erilaisia rooleja. He kuvailevat opetusideologiaansa konstruktivistiseksi, mutta opettavat samaan aikaan pääsääntöisesti perinteisesti. Koulututkimuksessa ja opetussuunnitelmatyössä on vallalla käsitys, jonka mukaan konstruktivistinen opetus olisi tavoiteltavaa.

Miksi opettajat sitten opettavat perinteisesti, vaikka tiedostavat muutoksen tarpeellisuuden? Konstruktivismi ei ota huomioon, että me sekä teemme asioita että meille tehdään asioita. Tällä tarkoitan sitä, että ihmisen toiminta on sekoitus tarkoituksellista toimintaa ja reagointia, jotka sekoittuvat arkielämän tilanteissa. Vaikka erottelu niiden välillä tehtäisiin, on suhteellisen selvää, että molemmilla tavoilla voi tapahtua oppimista. Tarvitaan siis monipuolisia opetuskäytänteitä.

Konstruktivimia on paljon kritisoitukin. mm. Nimrod Aloni (2002) kritisoi liian oppilaskeskeistä pedagogiikkaa sanomalla, että aikuisen auktoriteettiasemaa ei pidä kyseenalaistaa kasvatuksessa. Oppilaista ei saa tulla koulun asiakkaita, jotka voivat valita itselleen soveliaimman opetuksen. Opettajalta odotetaan yhä syvää sitoutumista, ikään kuin kutsumusta, olla läsnä luokkatilanteessa ja ratkoa oppimisen tielle tulevia ongelmia. (Aloni, N. 2002).

Opettaja toimii luokkahuoneessa usein yksin. Silti yhteisöllisyydellä on tulevaisuuden taitojen edistämisessä keskeinen rooli. Opettaja on yksilönä osa kouluyhteisöä ja vaikuttaa siihen, kuinka se rakentuu. Kouluyhteisö puolestaan vaikuttaa yksilön toimintaan hyvin merkittävästi. Yhteisössä toimiminen on siis sekä yhteisöllisen toimintakulttuurin että opettajan henkilökohtaisen toiminnan jatkuvaa yhteensovittamista. Norrenan tutkimassa tapaustutkimuksessa huomataan, kuinka yksilö suhteessa yhteisöön on lopulta tärkein tekijä siinä, kuinka edistykselliset ideat ja muutos saadaan käytännössä toteutumaan koulutasolla. (Norrena, J. 2013, 156).

Linjakas opetuksen suunnittelu luokkatilanteessa tulevaisuus ajattelun ja Norrenan mukaan koostuu opettajan käytänteistä, jotka on joko tietoisia tai tiedostamattomia ja ovat ratkaisevia oppilaan oppimisen kannalta. Opetuskäytänne voi olla oppimistehtäviä, tapa puhua tai kyky antaa oppilaille puheenvuoro oikealla hetkellä. Opettajalähtöinen tiedon jakaminen ei enää riitä oppilaille, joilla on nykyteknologian avulla pääsy uusiin ja monipuolisiin tietolähteisiin. Sen sijaan opettajalla on oltava ammattitaitoa tehdä oppimista edistäviä pedagogisia valintoja, perustuen omaan opettajankoulutukseen, työkokemukseen sekä yleisesti ammattitaitoon. Tulevaisuuden taitoja edistävä opettaja ei luokkahuoneessa hylkää opettamisen vahvaa perinnettä, mutta kykenee valitsemaan olemassa olevista pedagogisista lähestymistavoista, metodeista sekä työvälineistä kuhunkin oppimistilanteeseen sopivimmat. Tulevaisuuden taitoja edistävä opettaja kykenee myös laajentamaan oppimisympäristöä laajemmaksi – joko fyysisesti tai virtuaalisesti. Linjakas opetuksen suunnittelu tulee olla oppilaan valmiuksien edistämisestä.

Yhteiskunnan nopea muutos on haastanut oppisisältökeskeisen kouluoppimisen. Tulevaisuuden kansalaisuutta silmällä pitäen on katsottu tärkeäksi valmistaa oppilaita oppisisältöihin sidottuihin taitokokonaisuuksiin, kuten yhteistoiminnallisuuteen, tiedonrakenteluun ja ongelmanratkaisuun. Teknologian käyttötaito on myös nähty tärkeänä työkaluna tulevaisuuden kannalta. Näitä kokonaisuuksia kutsutaan Norrenan tutkimuksessa kokonaisuudessaan tulevaisuuden taidoiksi.

LÄHDE:

Norrena, J. 2013. Opettaja tulevaisuuden taitojen edistäjänä. ”Jos haluat opettaa noita taitoja, sinun on ensin hallittava ne itse”.  Väitöskirja. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/41742/978-951-39-5227-3_Vaitos19062013.pdf?sequence=1

Aloni, N. 2002. Enhancing humanity. The philosophical foundations of humanistic education. Boston: Kluwer.